kemin.seurakunta@evl.fi
Kirkkopuistokatu 11
94100 KEMI
040 848 9347

Arkkitehti Osmo Siparin suunnittelema Paattionlehdon kappeli valmistui 1960 pohjoisen hautausmaan yhteyteen. Se tuli tuolloin kipeään tarpeeseen, sillä hautausmaa oli vihitty käyttöön jo vuonna 1945 ja siunauskappelia sen yhteyteen oli kaivattu kovasti.

Nykyisin kappelissa järjestetään jumalanpalveluksia ja muita kirkollisia tilaisuuksia, mutta edelleen sen tärkein käyttötarkoitus on siunauskappelina toimiminen.

Paattionlehdon hautausmaa edustaa uudenlaista hautausmaa-arkkitehtuuria puistomaisen yleisilmeensä takia. Vainajien leposijat on merkitty pelkästään hautakivin. Reunakiveyksiä ei ole lainkaan, vaan hautojen yli kulkee yhtenäinen nurmikenttä.

Kappelin modernin harras arkkitehtuuri tukee alueen kokonaisilmettä. Tiilestä ja betonista rakennettu kappeli on muodoltaan yksinkertainen ja selväpiirteinen. Sen voimakkaasti ylöspäin suuntautuvat linjat ilmentävät ylösnousemususkoa.

Paattionlehdon kappelissa on 250 hengen kirkkosali ja sakasti. Vuonna 1961 valmistuneet Kangasalan urkutehtaan 14-äänikertaiset urut ovat osin pneumaattiset, osin sähköiset. Kemin kirkon 50-vuotisjuhlaan vuonna 1952 hankittu taidemaalari Erkki Koposen maalaama alttaritaulu "Ylösnousemus" siirrettiin siunauskappelin alttaritauluksi vuonna 1986.
Rakennuskokonaisuuteen kuuluvassa kellotapulissa on kolme pronssikelloa.





Takaisin




 
Multiversum Oy